Veikkauksen tulos jää tavoitteesta noin 300 miljoonaa

VeikkausKoronaviruksen vuoksi pelipaikkansa ja peliautomaattinsa maaliskuussa sulkenut Veikkaus on ilmoittanut jäävänsä ennakoidusta tuloksesta noin 300 miljoonaa euroa. Pelipaikkojen ja automaattien sulkemisen lisäksi Veikkauksen tulosta nakersi vedonlyönnin hiljeneminen lähes kaikkien urheilusarjojen keskeyttäminen.

Veikkaus kertoo tammi-kesäkuun pelikatteen olleen 607 miljoonaa euroa, eli laskua viime vuoteen oli liki 30 prosenttia. Alkuvuonna koronavirus pudotti Veikkauksen pelikatetta noin 200 miljoonalla eurolla.

Veikkaus kertoo havainneesa tiettyä siirtymää digitaaliseen pelaamiseen, mutta siirtymät olivat hyvin pieniä. Digitaalisten kasinopelien kate oli vajaan prosentin viime vuotta matalampi. Urheiluvedonlyöjät siirtyivät osittain pelaamaan toto-pelejä.

Huonon julkisuuden painostamana Veikkaus myös kertoi alkuvuonna peliautomaattisen aukiolorajoituksista, kunnes pakollinen tunnistautuminen pelatessa astuu voimaan vuoden 2021 alussa. Veikkaus myös ilmoitti vähentävänsä automaattien määrää kuluvan vuoden aikana alkuperäisiä kaavailuja enemmän. Automaatteja vähennetään 40 prosenttia, joten hajasijoitettujen automaattien määrä tulee olemaan enintään 10500. Lisäksi yhdessä myyntipaikassa voi jatkossa olla enintään neljä peliautomaattia.