Norjassa ollaan huolissaan villeistä netticasinoista

Bergenin yliopiston tutkimuksessa on havaittu ongelmapelaamisen kasvaneen viime vuosina merkittävästi. Erityisen huolissaan norjalaiset ovat laittomista vedonlyöntisivustoista.

”Tutkimustulos on huolestuttava. Ennen kaikkea laittomat netticasinot, jotka tarjoavat korkeariskisimpiä pelejä, eivätkä ole avoimia peliensä voittomekaniikasta, voivat aiheuttaa näille pelaajille vakavia ongelmia”, totesi Norjan peliviranomaisen Lotteri- og stiftelsestilsynetin johtaja Atle Hamar.

Tutkimuksen mukaan arviolta 1,5% väestöstä, eli 55000 henkilöä voi luokitella ongelmapelaajiksi. Vuonna 2015 lukemat olivat 0,9% ja 34000. Myös keskitason riskiryhmään luokiteltavien pelaajien määrä oli kasvanut, vuonna 2015 heitä oli arviolta 88000, kun uudessa tutkimuksessa lukumäärä oli 122000.

Hamar esittää ratkaisuksi ongelmaan tiukempia maksurajoituksia sääntelemättömille netticasinoille sekä lisärajoituksia TV-mainontaan.

Lotteri- og stiftelsestilsynetin vanhempi neuvonantaja Lars Petter Degnepoll piti positiivisena tutkimuksessa ilmennyttä muutosta suhtautumisessa vastuullisen pelaamisen työkaluihin. Suhtautuminen oli muuttunut neutraalista hieman positiivisen suuntaan.

”Mielestäni tappiorajat ovat tärkein vastuullista pelaamista edistävä työkalu”, Degnepoll kommentoi.

Tutkimuksessa havaittiin myös kasvanutta riippuvuutta videopelaamiseen. Vuonna 2015 videopeliaddikteja arvioitiin olevan 0,5% väestöstä, kun uudessa tutkimuksessa lukema oli 0,9%.

Kommentti: Casinopelaaminen on hauskaa ajanvietettä, ja tietysti ison voiton mahdollisuuskin on aina olemassa. Muista kuitenkin aina pelata vastuullisesti. Sivustoltamme löydät suomalaisille pelaajille suositellut, asianmukaisesti säännellyt netticasinot, jotka toimivat reilusti ja vastuullisesti ja joilla pelaaminen on turvallista.