Jääkiekon MM 2019 – Suomi aloitti kisat unelmavoitolla!

Kuten aiemmassa postauksessa jo ounastelimme, Suomi onnistui horjuttamaan Kanadan MM-kisojen avausottelussa ja jos seurasitte vihjettämme, alkoivat kisat rahakkaasti osaltanne. Suomi oli juuri niin kurinalainen ja loistavasti roolitettu, kun sen pitää tällä kertaa käytössä olevalla materiaalilla ollakin. Totuus hienon voiton jälkeenkin on kuitenkin se, että Suomi antaa henkilökohtaisella taitotasolla selvästi eteen muille isoille kiekkomaille.

Suomen sankari, Kaapo Kakko!

Avausottelun sankareiksi nousivat nuori laatupelaaja Kaapo Kakko, joka kahdella maalillaan sekä nöyrällä peliesityksellään sementoi Kaapo Kakko - MM-kisat 2019paikkansa yhdeksi tulevaisuuden huippupelaajista. Tämän vuoden NHL:n varaustilaisuudessa Kakko tullaankin varaamaan todella korkealla numerolla, joko ensimmäisenä tai toisena. Toinen sankari oli maalissa pelannut Kevin Lankinen, joka varsinkin toisessa erässä oli mies paikallaan, unohtamatta myös pelin viime hetkille osunutta huipputorjuntaa, kun Kanada yritti tasoittaa peliä kuudella kenttäpelaajalla. Voitto oli eittämättä hieno, mutta sitten pitääkin palata arkeen. MM-kisojen pelisysteemissä alkulohkojen otteluilla ei ole kovinkaan suurta painoarvoa, joten torijuhlia on aavistuksen liian aikaista alkaa varaamaan. Muiden maiden joukkueet tulevat varmasti parantamaan peliään ja saavuttavat Suomen pitkän leirityksen tuomaa pelitavallista etumatkaa.

Toinenkin yllätysvoitto!

Suomen lohkossa tapahtui toinenkin iso yllätys, kun mitalisuosikki USA hävisi kotijoukkue Slovakialle puhtaasti 4-1. Tämä osoittaa juuri sitä, että Pohjois-Amerikkalaiset joukkueet lämpenevät näissä kekkereissä varsin hitaasti ja tulevat olemaan vaarallisimmillaan pudotuspeleissä, jotka oikeasti merkitsevät.

Pitkä turnaus vielä edessä – Tänään vastassa Slovakia!

Suomelta siis hieno voitto, jota emme tietenkään halua aliarvioida, lähinnä vain muistuttaa, että turnaus on pitkä ja ratkaisevat ottelut ovat vasta edessä. Toiseen otteluun Suomi saa vastaansa juurikin USA:n lyöneen Slovakian ja siitä on lupa odottaa todella vaikeaa ottelua leijonille. Hurmoksessa oleva kotiyleisö jaksaa varmasti kannustaa isäntiä ja tähän otteluun Suomi lähtee sille huonommin sopivasta suosikin asemasta.

Unibetin tarjoukset illan Suomi-peliin!

Unibet tarjoaa asiakkailleen MM-kisoissa päivittäisiä tarjouksia Suomen otteluihin, lisäksi Unibet TV tarjoaa kaikki ottelut suorina lähetyksinä asiakkaille maksutta. Päivän otteluun Suomi-Slovakia on tarjouksena riskitön 10€ liveveto, jos pelaat otteluun 10€ livevedon. Lisäksi Unibetilla on käynnissä huikea slottikilpailu, jossa voi voittaa matkapaketin MM-finaaleihin, matka-aika on 24-27.5. Matkapalkintoon sisältyy lennot, majoitukset sekä liput välierä- ja mitaliotteluihin (neljä peliä).

Unibet.com:ille!

Illan vihje – Sakari Manninen

Lopuksi vielä pieni vihje illan peliin Suomi – Slovakia. Vaikka Kaapo Kakko varastikin eilen kaiken huomion, uskomme Sakari Mannisen nostavan tänään tasoaan. Slovakian aavistuksen hitaat puolustajat tulevat olemaan Mannisen kanssa vaikeuksissa ja uskommekin Mannisen tekevän ottelussa vähintään yhden maalin. Vihjeenämme on siis: Sakari Manninen Tekee maalin, kerroin kyseiselle on mukava 3,3.