Evolution Gaming kasvaa voimakkaasti

Live-casinopeleihin keskittyvä Evolution Gaming on julkaissut kovia kasvulukuja vuodelta 2019. Yhtiön viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 106 miljoonaa euroa, mikä merkitsee 51 % kasvua vuoden 2018 vastaavaan ajankohtaan. Yhtiön koko vuoden liikevaihto oli 365,7 miljoonaa, ja kasvua edellisvuoteen kirjattiin 49 %.

Keski-Eurooppa oli selvästi Evolutionin vahvin toiminta-alue, sieltä yhtiö keräsi liikevaihdostaan 183,4 M€. Seuraavaksi parhaat alueet olivat Iso-Britannia 49,9 ja Aasia 49,6 miljoonallaan. Pohjoismaista yhtiön liikevaihdosta kertyi 24,3 miljoonaa ja kasvavat Pohjois-Amerikan operaatiot toivat yhtiölle 22 miljoonaa euroa. Muilta alueilta yhtiölle kertyi vuoden aikana 35,5 miljoonaa euroa.

Yhtiön mukaan liikevaihdon positiivisesta kehityksestä on kiittäminen sekä uusilta että vanhoilta asiakkailta saatujen tulojen kasvua, ja Keski-Euroopassa yhtiö onnistui kasvamaan markkinoita nopeammin. Räätälöityjen erikoispöytien ja -alustojen ansiosta Evolution Gaming on saanut uusia asiakkaita ja myös vanhat asiakkaat ovat laajentaneet omien live-casinojensa pelitarjontaa.

Yhtiön käyttökate (182,9 M€) kasvoi vuoden 2019 aikana 70 % ja tulos ponkaisi huimat 79 % 149,7 miljoonan euron lukemiin.

“Olen hyvin tyytyväinen, että Evolutionille erittäin menestyksekäs vuosi 2019 päättyi vahvaan vuosineljännekseen. Viime vuonna esittelemämme tuotteet, kuten visailuohjelma-tuoteryhmän uudet pelit, sekä markkinoiden ja kysynnän positiivinen kehitys ovat yhdessä vaikuttaneet positiivisesti kasvulukemiimme. Olemme viime vuosina tehneet merkittäviä investointeja studiokapasiteettiimme, ja se alkaa tuottaa tulosta. Tuloksessamme näkyvät positiivisesti myös jatkuvat pyrkimyksemme parantaa kustannustehokkuutta.

Viimeisen neljänneksen aikana olemme vahvistaneet asemaamme Yhdysvalloissa solmimalla sopimuksia uusien operaattoreiden kanssa ja tällä hetkellä rakennamme studiota Pennsylvaniaan. Tulevaisuus Yhdysvalloissa näyttää myös valoisalta. Olemme tehneet lisäinvestointeja New Jerseyn studioomme, pyrkimyksenä kapasiteetin lisäksi laajentaa pelivalikoimaamme ja vastata kasvaneeseen kysyntään. Positiivisia ovat myös Michiganin pelilainsäädännön edistysaskeleet”, totesi Evolution Gamingin toimitusjohtaja Martin Carlesund.

Evolution Gamingilla on tällä hetkellä noin 8000 työntekijää ja yhtiö operoi yli 700 pelipöytää.